Äänenmuokkaus

Äänenmuokkauksella tarkoitetaan yleensä äänen keinotekoista "sähköistä" muuttamista: parantamista, huonontamista tai muuta muuttamista. Äänenmuokkauksella voidaan luoda uudenlaisia mielikuvia. Esimerkiksi vanhanaikaisen puhelimen ääntä voi kokeilla "akustisesti" puhumalla juomalasiin, mutta helpommin se tehdään korjaimilla, joita löytyy useimmista äänenkäsittelyohjelmista ja kaikista studioista.


Erilaisia äänenmuokkauksen menetelmiä

Ääntä voidaan muokata eri tavoin.

  1. Muutetaan äänen sointiväriä tai korkeutta. Silloin vaikutetaan siihen, mitä taajuuksia äänessä on ja missä suhteissa eri taajuudet ovat.
  2. Muutetaan äänen voimakkuutta, eri komponenttien kuuluvuutta tai dynamiikkaa.
  3. Viivästetään ääntä niin, että syntyy kaiku-, kuoro-, tai jälkikaiuntavaikutelmia. Siis: vaikutetaan äänen ajalliseen rakenteeseen.


Miksi ääntä muokataan?

Äänen muokkaustilanteita on paljon. Tässä joitakin esimerkkejä: Sointivärejä muutetaan, kun

  • korjataan äänitystilanteen akustiikkaa ("koppimainen", "tynnyrimäinen" akustiikka)
  • esiintyjän tai soittimen ääni ei ole riittävän hyvä (mikrofoni liian lähellä - bassoja liikaa, s-äänne sihahtaa liikaa, puhutaan ohi mikrofonin - ääni tummaa, soitin ei kuulosta oikealta - korostetaan soittimen formantteja)
  • äänittäminen ei ole onnistunut (digitaalista sirinää - paljon korkeita taajuuksia, analogisen nauhurin nauha ei kulje kunnolla äänipään ohi - ääni tummaa)
  • poistetaan ei-toivottuja ääniä (tuulen matala jyrinä, ilmastoinnin suhina, liikenne, askeläänet, vinyylilevysoittimen moottorin jyrinä. musiikkiäänityksessä vähennetään ylikuulumista - soitin soi naapurimikrofonissa, yleisötilaisuuksissa leikataan taajuudet, jotka alkavat kiertää)
  • luodaan uudenlaisia soundeja (esim. vanhan radion soundi)

Voimakkuussuhteita muutetaan, kun

  • halutaan muuttaa dynamiikka (ohjelman hiljaiset jaksot paremmin esiin)
  • parannetaan ohjelman kuuluvuutta (tasaisempi, kompressoitu kuuluu paremmin häiriöisessä ympäristössä)
  • leikataan pois liian voimakkaat huiput (estetään laitteiden yliohjautuminen ja äänen säröytyminen)
  • esiintyjä liikkuu, mikrofonietäisyys vaihtelee ja äänenvoimakkuus muuttuu koko ajan (kompressori tasoittaa vaihtelut)
  • soittimessa kielet tai eri rekisterit soivat eri voimakkuuksilla (tasoitetaan kompressoimalla)
  • kielisoitimessa pidennetään yksittäisiä ääniä (kompressoidaan - yksittäinen ääni kuuluu pidempään)
  • puhe paremmin esiin taustamusiikista tai taustahälyistä (kompressoidaan puhetta)


Ääntä viivästetään, kun

  • halutaan luoda kaiku- ja kuoroefektejä
  • parannellaan alkuperäistä jälkikaiuntaa
  • halutaan ääneen uudenlaisia "efektejä"



Sointivärien muuttaminen

Sointivärejä muutetaan ekvalisaattoreilla (EQ, equalizer, "tasoittaja"). Nämä laitteet yleistyivät hfistien olohuoneissa 1970-luvulla, kun haluttiin "tasoittaa" olohuoneen akustisia ominaisuuksia niin, että musiikki kuulosti mahdollisimman tasapainoiselta. Laitteissa oli säätimet eri taajuusalueita varten: taajuusalueita voi korostaa tai vaimentaa.. Samanlaisia laitteita oli jo pitkään ollut studioissa.

Havainnollisin on ns. graafinen ekvalisaattori, jossa on säätimet oktaavin tai kolmasosaoktaavin välien (säätimiä joko 10 tai 30). Säätimillä voi helposti muuttaa äänen sointiväriä. Kuvassa on erään äänikortin mukana tuleva graafinen ekvalisaattori, jossa on kymmenen säädintä, mutta ne eivät ole oktaavin välein, vaan kyseessä on eräänlainen sekamuoto.

Graafinen ekvalisaattori näyttää havainnollisesti, mitä äänelle on tehty. Tässä on korostettu preesensaluetta, jotta puhe olisi kirkkaampaa:

Yhden säätimen vaikutus on kuitenkin varsin laaja-alainen: säädin korostaa tai vaimentaa haluttua taajuutta mutta myös laajaa aluetta sen ala- ja yläpuolella. Jotta korjain olisi selektiivisempi, siihen rakennetaan ns. Q-arvon säädin. Sillä saadaan aikaan joko kapea tai leveä korostuma/vaimentuma. Q-arvo on sitä suurempi, mitä kapeampi muutos on. Keskimääräinen Q-arvo on 1. Kapeassa korostumassa/vaimentumassa Q-arvo on 5-10, leveässä alle 1.

Q-arvo voidaan laskea matemaattisesti. Se on keskitaajuus jaettuna korostuman leveydellä. Leveys mitataan siinä kohdassa, jossa voimakkuus on 3 dB alle maksimitason.

Sound Forge -äänieditorin ekvalisaattori on havainnollinen. Keskitaajuus valitaan alaosasta. Q-arvo määritellään oktaaveina (miten leveä). Korostuman tai vaimentuman määrä säädetään liukusäätimellä.


Esimerkkejä äänen sointivärien muokkauksesta:

Juna tunnelissa

Ikivanha esimerkki graafisen korjaimen käytöstä on junan ääni. Istumme junan sisällä ja kuuluu vanhanaikainen kiskojen kolkutus. Korkeat taajuudet kuuluvat sisälle junaan vain heikosti, ääni on aika tummaa. Kun joku avaa ikkunan, korkeat taajuudet pääsevät sisään ja junan ääni muuttuu kirkkaammaksi. Samanlaisena junan ääni kuuluu myös junan vessassa tai välikössä.

Kuuntele: junamatkalla

Kun juna ajaa metalliselle sillalle, siihen tulee mukaan metallinen lisäsoundi. Monet junamatkan vaiheet voidaan rakentaa alkuperäisestä junan äänestä korjainten avulla. Millainen olisi junan ääni, kun juna ajaa tunneliin? Tässä kuvassa on ehdotuksia junamatkalle:


Naapurissa on bileet
Seinän takaa kuullaan vain matalimpia bassoja. Puheesta ei juuri saa selvää, mutta tunnelma välittyy matalien äänten kautta.

Notch filter
Notch filtteri (notch = vako) on erittäin kapea leikkuri. Sillä saa tarkasti pois kapeakaistaisen häiriöäänne, esim. vinkunan. Laajakaistaisiin ääniin se ei tehoa.


Kokonaisvoimakkuus lisääntyy
Kun äänessä korostetaan jotain taajuuskaistaa, se merkitsee samalla, että äänen kokonaisvoimakkuus lisääntyy. Digitaalisisissa laitteissa ääni säröytyy heti, kun mennään yli sallitun tason. Sen vuoksi korjaimien yhteydessä on led-merkkivalo (pieni lamppu), joka varoittaa yliohjautumisesta ja säädin, jolla vaimennetaan korjaimeen menevän äänen voimakkuutta.


Äänipöytien korjaimet
Äänipöytien korjaimet ovat usein monimutkaisia ja aluksi vaikeaselkoisia. Yksinkertaisimpia ovat matalien ja korkeiden taajuksien korostukset ja vaimennukset.

Ns. parametrisessä korjaimessa voi tehdä kellokäyrän muotoisia korostuksia ja vaimennuksia. Siinä voi säätää kaikkia kolmea "parametria": keskitaajuutta, korostuksen/vaimennuksen määrää desibeleissä ja Q-arvoa (kapea vai laakea).

Hyllykäyrä (shelf) jättää keskitaajuuden ylä- tai alapuolella olevan taajuusalueen pysyvästi korostuneeksi tai vaimentuneeksi.

Digitaalisissa äänipöydissä korjainasetukset voidaan jättää muistiin ja luoda valmiita malliasetuksia tai "kirjastoja" erilaisia korjailutilanteita varten.


Epätodellisia tilanteita
Miten luodaan äänikuva epätodellisesta mielentilasta, unesta, haaveilusta, tms. Korjaimilla voi yrittää. Kun poistetaan laajoja taajuusalueita, äänen soundi muuttuu epätodelliseksi. Tai jos pystyy koko ajan muuttamaan äänen soundia, voi syntyä vellova outouden tunnelma.


Korjainten käyttö puheessa
Puheesta voi leikata yleensä alle 80 Hz:n taajuudet; silloin häviävät matalimmat liikenteen synnyttämät jyrinät. Puheen korkeimmat taajuudet ulottuvat yli 10 kHz:n. Vain kaikkein korkeimmat sihinät saa korjaimilla pois niin, ettei samalla tummenneta puheääntä.

Preesensalueen korostaminen lisää äänen selkeyttä, preesensalueen vaimentaminen etännyttää äänen ja se kuuluu kuin "verhon takaa".


Korjainten käyttö musiikkiäänityksissä
Käyttötilanteita on paljon. Bassosoittimen äänestä poistetaan korkeimmat taajuudet, jos niitä ei soittimen äänessä ole - korkeat taajuudet ovat vain vuotoja muista soittimista tai häiriötä. Bassot voidaan leikata soittimesta, jonka ääniala on korkeilla taajuusalueilla.



Äänten voimakkuussuhteiden muuttaminen

Äänittäjä ta äänitarkkailija säätää äänten voimakkuuksia ja voimakkuusvaihteluita useimmiten "taiteellisista" syistä. Jos äänen hiljaisimmat osat eivät kuulu, niitä nostetaan esiin. Dynamiikkaa joudutaan rajoittamaan teknisistä syistä: liian voimakkaat äänet johtavat yliohjautumiseen ja äänen säröytymiseen. Kompressio lyhyesti: hiljaisia ääniä ylös, voimakkaita alas.

Teknisesti äänten voimakkuussuhteita säädetään tavallisimmin kompressoreilla ja limittereillä. Ihmisen reaktioaika on liian pitkä, joten on turvauduttava laitteiden tarjoamaan automatiikkaan.

Limitterin periaate
Limitteri leikkaa äänestä liian voimakkaat huiput, "piikit". Limitteri estää voimakkaimpien äänten säröytymisen tallennuksen tai siirron yhteydessä. Limitteriä tarvitaan, kun äänitystilanteessa on odotettavissa yllättäviä, voimakkaita ääniä (ovien paukahtelu, armeijan ammunnat, pahasti sihahtavat ässät, tms.). Monissa limittereissä voi säätää rajoitustasoa eli sen tason, jonka yläpuolelle pyrkivät äänet vaimennetaan.

Nauhurissa voi olla kytkin, jolla limitteri kytketään päälle. Silloin oikea tapa toimia on näin: Ota ensin äänikoe ilman limitteria (OFF). Kun on löytynyt hyvä äänitystaso, kytke limitteri päälle (ON).

Kompressorin periaate

Kompressori on laite, jolla vaimennetaan liian voimakkaita ääniä ja nostetaan liian hiljaiset äänet. Dynamiikka kapenee, ja äänen koettu keskimääräinen voimakkuus lisääntyy.

Analogisessa kompressorissa on ns. jänniteohjattu vahvistin (VCA = voltage controlled amplivfier). Tällaisen vahvistimen vahvistus muuttuu sen mukaan, miten voimakas ääni tulee sisään laitteeseen.

Ääni jaetaan laitteen sisällä kahteen osaan: toinen osa menee laitteen läpi, toinen osa menee "tason tunnustelu" -osaan. Tason tunnustelu -osa lähettää vahvistimelle säätöjännitteen sen mukaan, onko taso todettu pieneksi vai suureksi. Säätöjännite säätää vahvistimen vahvistuksen. Kun äänessä on voimakas huippu, "piikki", ohjausjännite kasvaa, ja se vähentää jänniteohjatun vahvistimen vahvistusta. Ääni "limitoituu", eli voimakas huippu leikkautuu pois. Käytännössä menee joitakin sekunnin tuhannesosia ennen kuin säätöjännite ehtii mukaan, joten voimakkaan äänen alusta pieni osa pääsee läpi.

Kompressorin tekniikkaa: säätimet
Tärkein kompressorin toimintaan vaikuttava säädin on kompressiosuhde (compression ratio). Se ilmoittaa, missä suhteessa kompressorin vahvistus pienenee voimakkailla äänillä. Esim. kompressiosuhde 2:1 kertoo, että kun sisään menevä taso nousee 2 dB, uloslähtevä taso nousee vain 1 dB. On tapahtunut kompressiota. Jos kompressiosuhde on 20:1,tai suurempi, puhutaan limitteristä ("rajoitin").Useimmat kompressorit toimivat myös limittereinä, kun suurennetaan kompressiosuhdetta.

Kompressori voidaan asettaa niin, että se jättää hiljaiset äänet rauhaan ja kompressoi vain voimakkaita ääniä. Kynnysarvo (threshold) ilmoittaa, mistä tasosta lähtien (ylöspäin) kompressori alkaa toimia.

Jotkut kompressorit on rakennettu helpommiksi käyttää. Niissä ei ole lainkaan kynnystasoa, vaan ne alkavat komptressoida jo pienimmistä äänitasoista alkaen, "pehmeästi". Tällaista kutsutaan "soft knee" tai "overeasy". Usein tällaiset kompressorit ovat soundiltaan hieman pehmeämpiä tai "lämpimämpiä".

Attack eli tartunta-aika säätää, miten nopeasti kompressori toimii. Mitä lyhyempi tartunta-aika on, sitä ripeämmin kompressori "tarttuu" äänen huippuihin, ja vaimentaa niitä. Joissakin kompressoreissa attack voidaan säätää automaattiseksi. Laite seuraa äänen ominaisuuksia ja säätää niiden mukaan attackin.

Päästö eli release vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu, kun voimakas ääni loppuu. Laitteen vahvistus on minimissään vielä hetken ja alkaa sitten vähitellen palata normaaliin vahvistukseen.

Attack ja release -ajat säädetään yleensä äänen mukaan: Jos attack on kovin lyhyt, se merkitsee, että laite leikkaa äänen omaa alkua, attackia, jossa on paljon korkeita taajuuksia. Äänestä voi tulla tummempaa, "tumppua". Pitempi attack säilyttää äänen oman attackin, ja ääni pysyy kirkkaampana. Jos release eli paluu on liian lyhyt, ääni pyrkii palautumaan ennalleen liian nopeasti ja ääni alkaa "pumpata" ylös-alas. Joissakin kaupallisissa radioissa ääni pumppaa rajusti, mutta kuulija voi kokea sen vauhdikkaana "menona", "fiiliksenä".

Kun kompressoriin on valittu lyhyet tartunta- ja päästöajat (attack, release), voi käydä niin, että matalataajuiset äänet vääristyvät, kun kompressio kestää vain erittäin lyhyen hetken. Paluu entiseen tapahtuu yhden ääniaaltojakson aikana. Tämän estämiseksi hold- eli pitoajalla määritellään lyhin mahdollinen kompression kestoaika. Usein riittää 50 millisekunnin pitoaika.

Kompressorin mittari näyttää, miten paljon laite kompressoi.

Kun kompressorilla leikataan huiput pois, äänen kokonaisvoimakkuus laskee. Gain-säätimellä voi nostaa kokonaisvoimakkuuden lähelle äänipöydän huipputasoa.

Tässä kuvassa on Sound Forge -ohjelman yksinkertainen kompressori. Siinä ei ole kaikkia mahdollisia säätimiä. Stereo sync tarkoittaa, että stereoäänessä kompressori vaikuttaa samalla tavalla kumpaankin stereokanavaan.


Kompressorin toiminta graafisesti
Kompressorin toimintaa kuvataan tietokoneohjelmissa kuvaruudulla graafisesti koordinaatistossa käyränä. Äänet tulevat koordinaatistossa alhaalta ja lähtevät oikealle. Vaaka-akselilla on sisääntulotaso ja pystyakselilla kompressorin lähtötaso. Koordinaatistoon merkitään kompressorin ns. toimintakäyrä. Siitä voi päätellä, mitä äänelle on tapahtunut. Jos toimintakäyrä on suora alhaalta vasemmalta oikealle ylös, äänelle ei ole tehty mitään. Kuvassa punainen toimintakäyrä kuvaa, miten voimakkaita ääniä on leikattu (limitoitu tai "kompressoitu").

Joissakin äänieditoreissa voi toimintakäyrää muokata hiirellä. Tässä on kuva Wavelab-nimisestä äänieditorista. Punaisilla nuolilla on merkitty, mitä voimakkuusalueita on vaimennettu tai nostettu.

Kompressorin toimintakäyrää voi siis äänieditoreissa muokata varsin monipuolisesti, mutta aloittelijan on vaikea ymmärtää, miten toimintakäyrää pitäisi muotoilla erilaisilla äänillä. Koordinaatistoa voi havainnollistaa näin: Kun on äänitetty keskustelu kauppahallissa, taustalla on liikenteen kohinaa ja muuta hälyä (kuvassa vihreä). Aika ajoin kuuluu voimakasta kolinaa (sininen). Puhe on piirretty kuvaan punaisena. Ei-toivottuja ääniä halutaan alaspäin, puhetta ylös (punaiset nuolet. Eri elementtien voimakkuudet on kuvattu desibeleinä nauhurin valomittarin mukaan. Kun samat äänet viedään toimintakäyräkuvaan "ei-kompressoitu" -viivalle, nuolten avulla voidaan päätellä, millainen toimintakäyrän tulisi olla - mitkä äänet vahvistetaan, mitkä vaimennetaan.


Kompressorin säätimien vaikutus ääneen
Tässä vielä eri tavalla esitettynä se, miten kompressorin säätimet vaikuttavat ääneen. Kun voimakas ääni alkaa, laite ei ehdi heti mukaan, vaan äänen voimakkuus alenee attackin kuluessa. Kun voimakas ääni loppuu, äänen voimakkuus jää hetkeksi pienemmälle tasolle ja alkaa vasta vähitellen palata normaaliksi.

Ulkoinen ohjaus: voice over eli ducking
Monissa kompressoreissa on erillinen sisäänmeno ns. side-chain, ulkoiselle ohjaussignaalille (key). Aina, kun tämä ulkoinen signaali on olemassa, kompressori kompressi. Esim. kun radiossa DJ tai juontaja puhuu musiikin päälle, musiikki vaimenee automaattisesti alle. Tärkeää on säätää release-aika niin, ettei musiikki pyri esiin puheen lyhyiden taukojen aikana (ns. pumppaus).

Tietokoneiden äänieditoreissa on samanlaisia ducking-toimintoja: Yhdellä raidalla oleva puhe vaimentaa automaattisesti toisella raidalla olevan musiikin.

Ässien syöjä, de-esser
Ässänsyöjässä sivuketjuun ajetaan alkuperäinen 'ääni, mutta siinä korostetaan voimakkaasti s-äänteen sihahtavia taajuuksia jossain 4000-10000 Hz:n välillä. Aina, kun sihahtava s-äänne esiintyy puheessa, kompressori alkaa kompressoida, jolloin s-äänteet vaimenevat.

Noise-gate
Noise-gate vaimentaa hiljaisimpia ääniä. Se voi jopa katkaista signaalin, kun mennään ali katkaisutason. Se toimii päinvastoin kuin limitteri.

Kompressointi musiikkiäänityksissä

Kompressoria ja limitteriä käytetään monin tavoin. Laulajan ääneen on hyvä kytkeä mukaan limitteri, jotta huiput eivät säröytyisi.

Kompressoria voi käyttää, kun halutaan pidentää ja jykevöittää esim. bassokitaran ääntä. Ääni jatkuu voimakkaampana., pitempään.

Noise gatea tarvitaan, kun mikrofoniin vuotaa paljon viereisten soittimien ääntä. Kun soitin ei soi, mikrofonin ääni vaimentuu automaattisesti.

Puhe
Puheen kompressointi aiheuttaa sen, että voimakkaat äänteet (vokaalit) vaimenevat suhteessa hiljaisimpiin ääniin (soinnittomat konsonantit, sylki, hengitys). Soinnittomat konsonantit lisäävät äänen selkeyttä.



Äänen viivästäminen - viiveet

Luonnossa äänen viivästyminen havaitaan kaikuina (kaiku = se, joka metsästä vastaa). Sisätiloissa äänen viivästyminen havaitaan jälkikaiuntana (jälkikaiunta = ääni jää hetkeksi kaikumaan suuressa tilassa).

Nauhakierto

Kaikuefektejä luotiin aikoinaan nauhureilla, joissa oli erillinen äänitys- ja toistopää. Äänipää tallensi äänen nauhurille, ja 02-0,3 sekuntia myöhemmin se kuului toistopäästä. Oli syntynyt kaiku. Kun toistopää kytketään takaisin äänityspäälle, syntyy ns. nauhakierto: ääni jää väpättämään eli toistaa itseään loputtomasti. Tällaisia temppuja käytettiin paljon esim. alkuaikojen elektronimusiikissa.

Akustinen kierto
Akustinen kierto syntyy siitä, että ääni menee mikrofoniin, se vahvistetaan ja toistetaan samassa huonetilassa olevasta kaiuttimesta. Kaiuttimesta ääni palaa ilmateitse takaisin mikrofoniin, ja alkaa kiertää loputtomasti. Se kuuluu äänessä vinkunana. Kierto on tavallista esim. radion yleisökontaktiohjelmissa, joissa ääni kiertää puhelimen ja radion lähetysverkon kautta.

Suurissa yleisötilaisuuksissa, joissa käytetään ns. PA-järjestelmää (ääni vahvistetaan kaiuttimien kautta yleisölle), on aina kierron vaara. Jotkut taajuudet kiertävät helposti. Joko esiintyjien äänissä on niillä kohdilla huipputasoja, tai huonetilassa on voimakkaita seisovia aaltoja. Notch-filttereillä voi leikata pois helpoimmin kiertävät taajuudet.

Analogiset kaikulaitteet

Ennen moderneja moniefektiprosessoreja käytettiin kaikulevyä ja jousikaikua jälkikaiunnan synnyttämiseen. Jousikaiussa on sananmukaisesti jousi, joka saatetaan eräänlaisen pickupin avulla liikkeeseen äänen tahdissa. Jousi alkaa värähdellä, mutta värähtely ei lopu heti, kun ääni loppuu. Jousen toisessa päässä kontaktimikrofoni tallentaa jousen värähtelyn. Jousikaiku oli usein jossain studion nurkassa. Ongelmana oli mm. se, että jousi oli herkkä ulkopuolisille äänille ja tömähdyksille. Kaikulevy oli tasa-aineinen metallilevy, jossa pickupilla levy pantiin liikkeelle äänen tahdissa ja kahdella kontaktimikrofonilla saatiin levyn värähtelystä aikaan stereofoninen kaiku. Kaikulevy oli kooltaan n. 1 x 1 metriä, ja se sijoitettiin johonkin hiljaiseen paikkaan. Kaikulevyssä oli myös demppari, jolla kaiunnan määrää voi säätää. Demppaustassua voitiin ohjata tarkkaamosta.

Kaikulevyn kaiku koettiin usein metalliseksi. Siinä oli usein liikaa preesensiä, ja muutenkin kaikulevyn kaiunta oli liian läheistä. Se johtui siitä, että kun suuressa salissa ensimmäiset heijastukset saapuvat kuulijalle joidenkin kymmenien millisekuntien päästä, kaikulevyn kaiunta alkoi heti (metallisssa ääni etenee hyvin nopeasti). Tulos parani, kun kaikulevylle menevää ääntä viivästettiin esim. välissä olevan nauhurin avulla.

Luonnonmukaisin kaiku saadaan rakentamalla kaikuhuone. Ääni ajetaan johonkin kaikuvaan tilaa, kaiuttimiin, ja otetaan talteen hyvillä, aika etäällä olevilla mikrofoneilla. Ääneen tulee luonnollista kaikua.

Viiveiden vaikutus ääneen
Digiaikana viiveiden tekeminen viivelaitteilla on helppoa. Jos ääni viivästetään ja viivästynyt ääni liitetään (summataan) alkuperäiseen ääneen, miltä se kuulostaa? Viiveet ilmaistaan yleensä millisekunteina eli sekunnin tuhannesosina.

  • Viive alle 5 millisekuntia: se aiheuttaa vaihevirhettä; äänen soundi alkaa vääristyä; siihen tulee outo, tummahko soundi. Kun viive pitenee, alkaa tulla metallipurkki tai metallinen pullo.
  • Viive 5-10 millisekuntia: alkaa syntyä ns. kampafiltteriefektejä; äänestä katoaa kuin kammalla vetäisten kapeita taajuusalueita. Soundi muuttuu, kirkkaus vähenee.
  • Viive 10-15 millisekuntia: äänestä alkaa tulla metallinen "robottiääni". Ääneen tulee outo, metallinen soundi. Muistuttaa avaruuskapselia.
  • Viive 15-20 millisekuntia: ääneen tulee pienen huoneen tai komeron soundi.
  • Viive 20-30 millisekuntia: ääneen tulee keksikokoisen huoneen soundi.
  • Viive 30-40 millisekuntia: ääneen tulee suurehkon tilan soundi. Kun lisätään useampia viiveitä, alkaa syntyä chorus-efektejä (yhden laulajan sijasta kuoro).
  • Viive 40-50 millisekuntia: erittäin suuri halli. Tarkimmat voivat kuulla viiveet erillisinä kaikuina
  • Yli 50
millisekuntia: ääni kuuluu erillisenä kaikuna.
Erilaisia "temppuja"
Flanger eli "tuulitunneli" syntyy, kun alkuperäiseen ääneen lisätään 5-10 millisekuntia viivästetty ääni niin, että viive koko ajan muuttuu 1-2 sekunnin tahdissa. Analogiaikakaudella temppu tehtiin kahdella nauhurilla, joista toisen käyntinopeutta muutettiin portaattomasti (esim. jarruttamalla käsin nauhan kulkua)

Nykyisin flanger tehdään multiefektiprosessoreilla. Alkuperäiseen ääneen lisätään viivästetty ääni, jossa viive vaihtuu jatkuvasti.

Kaiku syntyy yli 50 millisekunnin viiveestä. Hyvä esimerkki arkielämässä on rautatieasema, jossa kuulutus kuuluu kaikuina eri suunnista. Kun kaiut panoroidaan eri suuntiin, syntyy hyvä jäljitelmä.
Kuoroefektit saa aikaan useilla 20-40 millisekunnin viiveillä. Yhden laulajan sijasta on monta laulajaa.

Puheäänen korkeuden muuttaminen niin, että puheen nopeus tai rytmi ei muutu, on vaikea tehtävä. Luonnossa näin tapahtuisi dopplerilmiön yhteydessä. Kun äänilähde lähenee, äänen korkeus nousee. Digitaalisissa moniefektiprosessoreissa on valmiina ohjelmia, joilla tämä temppu tehdään. Perusideana on, että ääni viivästetään, mutta viivettä lyhennetään koko ajan. Tuntuu, kuin ääni lähenisi. Kun viive lähenee nollaa, miksataan siihen uusi, aleneva viive. Se, miten nämä siirtymäkohdat oli ratkaistu, oli alkuaikojen moniefektiprosessoreissa hvyin kriittistä; äänessä kuuluivat siirtymäkohdat.

Multiefektiprosessoreissa on nykyisin kymmeniä erilaisia temppuja, joita luodaan viiveiden avulla.










Alkuun Seuraava sivu

Tämän sivun aiheet:

Äänenmuokkaus
Sointivärien muuttaminen
Äänten voimakkuussuhteiden
muuttaminen
Äänen viivästäminen - viiveet

© Äänipää 2006 - Pertti Korpinen